Olen kiitollinen ihanista ihmisistä ympärilläni. Olen kiitollinen tämän hetkisestä elämän tilanteesta. Olen myös todella kiitollinen kaikesta tulevasta. Pari vuotta sitten en olisi voinut kuvitellakkaan että olisin valmistumassa ylioppilaaksi, tai varsinkaan että olisin löytänyt sen oikean. Mutta tässä sitä ollaan, viikko enään ja saan ylpeänä pistään valkoisen lakin päähäni. Ja elokuussa, saan sanoa Kyllä elämäni miehelle.
Tunnen olevani myös samalla siunattu. Miten voinkaan olla näin onnekas, ja saada elämääni Benjaminin kaltaisen ihmisen? Miten minulla on niin ihania ystäviä? Miten minulla on maalman paras perhe? Miten meillä kävi niin onni kun saimme haluamamme asunnon? And the list goes on. Tunnen olevani siunattu niin monesta syystä.
Elämä on täynnä vastoinkäymisiä, mutta uskokaa tai älkää, kaikesta selviää. Ja melkeinpä aina jälkeenpäin tulee jotain hyvää. Vaikka elämä juuri tällä hetkellä ei hymyilisi, it will be better soon. Kun isäni pääsi taivaaseen, luulin että en ikinä enään hymyilisi. Mutta toisin kävi. Kaikki kokemamme kasvattavat meitä ihmisiä, yleensä parempaan suuntaan. Niin myös minulle kävi. Minusta tuli itsenäisempi, aloin ymmärtää elämää paremmin ja aloin myös olemaan enemmän kiitollinen siitä mitä minulla oli. Olen kiitollinen että minulla on ihana äiti joka auttoi ja tuki minua, vaikka hänellä itselläkin oli vaikeata. Olen myös niin kiitollinen että tapasin Benjaminin juuri oikealla hetkellä, samalla tulin uskoon uudestaan.
Elämä toimii ihmeellisellä tavalla, jota ei oikein voi ymmärtää. Ja joskus on hyvä vain pysähtyä ja miettiä mistä itse on kiitollinen. Jos miettii liikaa huonoja asioita, ne positiiviset asiat jäävät varjoon.
Vaikka olen kokenut paljon huonoja asioita, en ole antanut niiden hallita elämääni.
Kiitollinen, siunattu, onnellinen, sitä minä olen juuri tällä hetkellä!
Munkin mielestä aika todella menee tosi nopeesti... Mihin se aika vaan häviää.. :D Mutta tosi ihania kuvia oot valikoinu tähän postaukseen!
VastaaPoistaNiimpä! Äsken olin tarhassa..:D
VastaaPoistaMutta kiitos paljon, sullakin aivan ihana blogi!
Onneksi olkoo! :) Itse voin sanoa, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä nopeammin aika menee. Karu totuus :D
VastaaPoistaKiitos!:) Joo tullu tässä itsekkin huomattua tuo seikka tässä kahden viimeisen vuoden aikana:D
PoistaIhana blogi siulla! Jään seurailemaan :)
VastaaPoistahttp://pinchofaino.blogspot.fi
Voi kiitos, niin ihana kuulla että tykkäät!:)
Poista