sunnuntai 7. helmikuuta 2016

UUSI BLOGI

Tämä blogi on tullut tiensä päähän ja olen aloittanut uuden blogin uudella osoiteella. Tällä kertaa kirjoittelen sekä suomeksi että ruotsiksi. Toivon että moni teistä vanhoista lukijoista löytäisivät tiensä uuteen blogiini. On ollut mahtavaa kirjoitella tätä logia ja saada kivaa palautetta teiltä. Toivon että kuitenkin tykästytte uuteen blogiini. Tämä ei kuitenka katoa minnekkään joten jos joskus joku jotain reseptiä kaipaa niin täältä ne edelleen tulevat löytymään.

Kiitä kaikki lukijoitani, ja toivottavasti näemme uudessa blogissani:)

Uusi osoitteni: www.harrietgripenberg.blogspot.com

Linkki

Uusi Blogini



torstai 17. joulukuuta 2015

Lately

Pitkästä aikaa täällä kirjoittamassa! Nyt olisi virallisesti joululoma, ihanaa. Äsken tulinkin kotia viimeisestä
tentistä, mahava fiilis. Ja onhan tämä syyslukukausi mennyt todella nopeasti. Odotan jo innolla uusia aineita
jotka alkavat uuden vuoden jälkeen. Oikealla alalla siis ollaan, jos nyt jo odotan opiskelua. Mutta ensin nautin
tästä ansaitusta lomasta.
Tässä vähän kuvia menneiltä päiviltä.


























Vietettiin viikonloppuna meidän kihlapäivää, hyvää ruokaa syöden ja ihan vain toistemme seurasta nauttien.
Olen niin onnelinen ja kiitollinen että minulla on Benjamin! 

























Aamut ovat alkaneet aikaisin, viimeisten tenttien ja tehtävien takia. Mutta on ollut ihanaa saada herätä
raikkaaseen aamuilmaan, ja tuo taivashan on niin kauniskin.

























Saimme äidiltäni tuon hänen itse tekemän ihanan valokranssin, joka roikkuukin meidän makuuhuoneen
ikkunassa. Aivan ihana sanon minä. Tuo kivasti joulufiilistä. Kuusi onkin jo pystyssä ja muuten jouluvalmistelut
ovat  jo täydessä vauhdissa. Joulu vietetään kuitenkin koto kotona.

























Ja löysinhän maailman ihannimmat oloasuhousut. Kivan napakat ja materiaali pehmeää.

Toivottavasti ehtisin ahkerammin postaamaan nyt kun lomani alkoi. Yritä parhaani.




torstai 10. joulukuuta 2015

Estelle & Thild


Estelle & Thild, on aika uusi tuttavuus minulle. Parisen kuukautta sitten sain tuon Bio Cleanse puhdistus 
aineen. Ja en voi muuta kuin ollsa tyytyväinen. Hinnaltaan tämä ei ole mikään halvin merkki, mutta molemmat 
ovat olleet todella riittoisia. Joten ajattelin kertoa molemmista tuotteista hiukan tarkemmin.

Biocleanse Multi-Action cleansing gel. Pidän tästä tuotteesta todella paljon. Käytön jälkeen iho jää todella 
pemheäksi ja raikkaaksi. Ja tuoksukin on hyvä puhdistus aineeksi. Ja pakkaushan on todella ihana ja raikas. 
Ihoni on pysynyt suhteellisen hyvänä, kiitos tämän. Käytän sitä aamuin illoin. 

Sweet Vanilla Blossom body lotion. Viimeisin hankintani, ja en voi olla muut kuin tyytyväinen tuotteeseen. 
Ensimmäiseksi huomioni kiinnitti söpö pakkaus, yksinkertainen mutta hieno. Ja toiseksi sen aivan mieletön 
tuoksu! Ja kädetkin ja iho jäävät rasvauksen jälkeen ihanan pehmeiksi ja tuoksuisiksi. 

Voin lämpimästi suositella molempia, ja ylipäätäänsä tätä sarjaa. Ja voin luvata että ajon kasvattaa 
kokoelmaani lähi aikoina. 


torstai 3. joulukuuta 2015

Hyvä Päivä

























Ihana päivä takana. Sain vihdoinkin nukkutta kunnon yöunet ja herätä pirteänä. Ja mitä sen parempaa kun saa
vieläpä herätä rakkaan vierestä? Aamupalaa naamariin ja kotitentin palautusta. Tänään olin myös joululahja
ostoksilla. Melkeinpä kaikki sain hankittua, ihanaa.

























Joulukortti askarteluakin olen tänään myös ehtinyt tehdä. Ja ruokakaupassakin käynyt. Kuka muu rakastaa
sitä kun jääkaappi on pullollaan ruokaa? Ainakin minä. Ja löysin ostoksilla ollessani maailman ihanimman
tuoksuisimman rasvan, löysin kyllä uuden lempi ihonhoitotuote sarjan. Ajattelin esitellä vähän tarkemmin
erillisessä postauksessa.


























Ja illaksi olisi luvassa pizzaa, kunhan taikina kohoaisi valmiiksi. Ja mitäpä parasta, huomennakin on
vapaapäivä. Mutta aamu taitaa mennä hiukan kouluhommien parissa, koska viikonloppuna siihen ei ole aikaa.
Mennään nimittäin koti kotii kyläilemään. Ihanaa nähdä kaikkia pitkästä aikaa.

Toivottavasti kaikilla on mahtava viikonloppu.


tiistai 1. joulukuuta 2015

December Inspiration

Rakastan Pinterestin selailua, ja vietän siellä melkeinpä päivittäin hetken. Etsien ideoita, inspiraatiota sekä
motivaatiota. Joten ajattelin nyt joulukuusta löhtien tehdä joka kuukausi inspiraatio postauksen kullekkin
kuulle. Joten minä, ja mylskin sinä lukija voit palata hakemaan inspiraatiota.

Pinterest










1. Joulukuusi on jo omalla paikallaan, mutta vielä puuttuvat pari joulukuusen koristetta. Haluasin jotain
erikoisempaa. Ja nuo ovat aika kivoja, vai mitä?
2. Kun seuraavan kerran leivon piparkakkuja, on aivan pakko kokeilla tehdä muki koristeita, kuusen-
muotoisia että miniatyyri piparkakkutaloja. Niin mielettömän suloisia.
3. Vielä täytyisi parit lahjat hankkia, ja haluan tänä vuonna satsata paketointiin. Simppelit pakenoinnit ovat
niin hienoja.











1. Tärkeä asia muistaa.
2. Varsinkin itsellä tuo unohtuu usein, keskityn aivan liikaa ulkonäkööni. Tärkeintä on sydän ja sisinpäsi.
3. Yksi minulle rakkaimmista ja tärkeimmistä raamatun sanonnoista on juuri tuo. Niin paljon sanova teksti ja
tärke muistutus, meille kaikille.











1. Tuo takka, voiko täydellisempää olla?
2. Tuollaiset tuolit saavat ilomielin muuttaa tulevaisuudessa meidän kotiimme. Yksinkertaiset ja tyylikkäät.
3. Uusia koristetyynynpäällisia, niitä kaipaan. Jotain harmaata, pari kuviollista sekä eri kokoja. Vaihtamalla
päällistä, saa helposti muutettua huoneen sisustusta.











1. Poolokaulua paidat ja puserot. Ennen en olisi kuvittelukkaan että tykästyisin niihin, mutt nyt niitä löytyykin
jo omastakin vaatekaapista.
2. Pitkä muhke villatakki, en sanoisi ei. Helppo yhdisteltävä vaate moneen asuun.
3. Suuret huivit. Lämpimiä ja ttyylikkäitä asusteita.











Ja lopuksi tämän hetken suosikki laulut.